keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Uusi kalusto

Kuva: Partow Izadi
Joulukuussa 2011 hävitin astrokaluston kokonaan, turhauduttuani laitteiston "puutteisiin", jotka näkyivät huonona käytettävyytenä minun käytössäni. Laitteisto palvelee takuulla hyvin fyysisesti terveen toimintakykyistä, mutta minun tarpeita se ei täyttänyt. Loppupeleissä huono käytettävyys näkyi ottamissani kuvissa, joita pidän itselleni jonkin sortin kehitysmittarina. Armoton itsekriittisyys ja perfektionismi ajoivat minut tilanteeseen, jossa olin jo valmis lyömän kintaat tiskiin. Ne, jotka tuntevat minua vähääkään paremmin, tietävät, että tällainen reaktio ei ole minulta mitenkään ainutkertainen tai yllättävä veto ;)

Viikko sitten näin äärimmäisen mielenkiintoisen ilmoituksen avaruus.fi tähtibasaarilla. Ilmoituksen mukaan Rovaniemen tähtiyhdistyksen, Pohjankruunu ry:n puheenjohtaja Partow Izadi luopuu koko astrokuvauskalustosta maastamuuton vuoksi. Tuo kalusto oli juuri sellainen, josta olin haaveillut koko lyhyen "tähtiharrastusurani" ajan ja täytti ne kriteerit, jotka takaavat, ettei tulokset jää ainakaan kalustosta tai havaintopaikasta kiinni. Niinpä tartuin tilaisuuteen ja ostaa tärhäytin kaluston pois kuleksimasta ;)

Kaluston sydän ja ydin on Celestronin CGEM ekvatoriaalinen jalusta GOTO -ohjauksella. Jalusta tukee myös AutoGuiding -ohjausta, joka on pidemmän päälle ehdoton edellytys laadukkaalle astrokuvaukselle. Kuvauskaluston valotuksen vastaanottajan virkaa hoitaa Astronomikin IR -"tehdasmodattu" Canon EOS 1000D, jonka suorituskykyä on vahvistettu kolmella suotimella. Objektiivin tointa hoitaa miehekkään järeä Altair-Astro (GSO) AA-IM8, 200 mm (/800 mm), f/4.0. Etsin-/autoguidaus -putkena toimii niin ikään Alltair-Astro (Stellarvue), 10x60RAIFEI, 60mm/225m, jonka perässä lymyää autoguiderina toimiva QHY5 Mono AutoGuider: Kaiken tämän päälle paketin mukana tuli läjä okuja ja muita kikkuroita, jotka barloweja lukuun ottamatta jäänee minulla melko vähälle käytölle.

Kalusto on nyt koko komeudessaan parvekkeella, viritystä vaille iskussa, joten innolla ja kädet syyhyten odottelen Lapin kirkkaita pakkasöitä. Toiveikkaan realistinen odotus on kuitenkin paikallaan, sillä tämän kokoluokan kalusto vaatii harjoittelua vielä pitkän tovin.


3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ilo myydä kalusto ihmiselle, joka arvostaa tätä harrastusta ja paneutuu tuollaisella antaumuksella asiaan! :)

      Poista
  2. Ja ilo ostaa asiansa osaavalta kaverilta ;)

    VastaaPoista